Hyvää äitienpäivää! Grattis på mors dagen! |
Amerikassa kuten Suomessakin on vietetty tänään äitienpäivää. Minä otin siihen varaslähdön jo lauantaina käymällä baletissa New York City Ballet –teatterissa. Kävin näytöksessä yksin, sillä sain siihen ilmaislipun (kiitos H perheineen!) ja muutenkin minua kiinnostaa tämä taidemuoto. Teatterissa oli meneillään Balanchine black & white week, eli koko mennyt viikko tanssittiin Balanchinen tuotantoa. Näkemäni kolme koreografiaa olivat Episodes, Concerto Barocco ja The Four Temperaments. Episodien aikana silmäluomeni lerppuivat, mikä ei toisaalta haitannanut koska olen nähnyt kyseisen kipaleen muualla aikaisemmin ja se oli mielestäni kolmesta näkemästäni tylsin. Kaksi muuta tanssia olivat sen sijaan aivan loistavia! Mahtava ilta, joka huipentui sattumalta vielä kotikorttelistossamme järjestettyyn valoshowhun.
Sunnuntaina äitienpäivää vietettiin perinteisimmin ottein. Kiukutteleva taapero, shamppanjabrunssi, iloinen taapero, leikkipuistokahvit, väsyraivari taapero, äidin manikyyri ja pedikyyri, keinumista leikkipuistossa, ruokaa vaativa taapero, pistäytyminen pyykkimaatissa, kylvyssä hihkuva taapero ja nyt siivoilua, kokkailua, lasillinen punaviiniä ja pitsaa.
New York City Ballet. |
Valoinstallaatio Mulliksella. Ljusinstallation på Mullis. |
Valopisaroita. Ljusdroppar. |
Tanssiteatterin lippuluukku. Biljettluckan på New York City Ballet. |
NYCB Aula. |
På söndagen firades mors dagen mer traditionsenligt. Grinigt litet barn, champagnebrunch, glatt litet barn, lekparkskaffe, trött och grinigt barn, mammas manikyr och pedikyr, gungning i lekparken, hungrigt barn, ett besök till tvättomaten, mysig badbebis och nu är det städning, matlagning, pizza och rödvin.
Äiti ja taapero kotikadulla New Yorkissa. Mamma och knatte på hemmagatan i NY. |
Äitienpäiväbrunssilla. Mors dags brunch. |
Suomalainen ja norjalainen äiti siemailevat kahvia leikkpuistossa. Kaffepaus för en finsk och en norsk mamma i lekparken. |
Ihana tuo äiti-lapsi-kuva! (Ja pedikyristi... :)
SvaraRaderaKiitos Laura! Pedikyristi oli ihan huippu! Menen samaan paikkaan vielä uudelleen ennen kotiin lähtöä, vaikka halvempiakin löytyisi.
SvaraRadera